Yleistä kyystä

Yleistä tietoa kyystä

Tieteellinen nimi: Vipera berus berus (LINNAEUS, 1758)

Muut alalajit: Vipera berus bosniensis (BOETTGER 1889), Vipera berus nikolskii (VEDMEDERYA, GRUBANT & RUDAJEWA 1986), Vipera berus sachalinensis (TZAREVSKY 1917)

Vipera berus, eli kotoisammin kyy, on erittäin laajalle levinnyt Viperidae-heimoon lukeutuva myrkkykäärme. Kyyn levinneisyysalue kattaa lähes koko läntisen Euroopan ja ulottuu Itä-Aasiaan saakka. Kyy on myös pohjoisimmaksi levinnyt käärmelaji. Läntisellä levinneisyysalueellaan kyy on yleisin myrkkykäärme.

Kuvaus

Kyy on ruumiinrakenteeltaan melko lyhyt ja tukevarakenteinen. Aikuisten yksilöiden pituus vaihtelee karkeasti noin 50 ja 80 cm:n välillä naaraiden ollessa koiraita pidempiä sekä raskarakenteisempia. Lajin sisällä on myös merkittäviä kokoeroja lokaliteettien välillä, siten että pohjoisemmat lokaliteetit kasvavat eteläisempiä suurikokoisemmiksi. Kyiden väritys voi varioida hyvinkin voimakkaasti yksilötasolla, mutta karkeasti jaoteltuna harmaat, sinertävät ja hopeiset yksilöt ovat koiraita, siinä missä ruskeat, punertavat sekä vihertävät yksilöt ovat naaraita. Mustissa yksilöissä esiintyy kumpaakin sukupuolta, ja näiden tarkempi määrittely vaatii harjaantunutta silmää. Naarailla on huomattavasti lyhyempi ja voimakkaasti ohentuva häntä, kun taas koirailla häntä on pidempi ja ohentuu tasaisemmin hemipeniksestä johtuen. Jokainen kyy on yksilöitävissä pään ja niskan seudun kuvioinnin perusteella.

Yleisin tunnusmerkki kyylle kuitenkin on lähes kaikille ihmisille tuttu sahalaitakuvio kyyn selässä. Sahalaitakuvion lisäksi kyljissä voi olla salmiakkikuviota. Kyyn vatsasuomut sen sijaan ovat yleensä joko mustia, harmaita tai vaaleita.  Kyyn pää erottuu muusta ruumiista Vipera-suvulle tunnuksenomaisesti hyvin selkesti ja muistuttaa kolmiota.  Kyyn silmät ovat yleensä punaiset, rusehtavat tai oranssit, ja niissä on pystysuunnassa elliptinen pupilli.

Elinympäristö

Kyy viihtyy hyvin monenlaisissa ympäristöissä, mutta edellyttää elinympäristöltään tiettyjä elementtejä menestyäkseen. Kyy on moniin muihin lajeihin verrattuna hiukan omalaatuinen, sillä se vaatii samaan aikaan lämmintä, viileää, kuivaa sekä kosteaa. Yleisimmin kyy viihtyy kahden habitaatin rajamaastossa, kuten vaikkapa metsän vieressä sijaitseva pelto tai niitty tarjoavat otollisen ympäristön kyylle. Kyytä tavataan myös soiden reunoilla, kallioisessa maastossa ja nuorta puustoa kasvavilla heinikkoalueilla. Näille kaikille on ominaista runsas suora tai hajanaisempi auringonvalo, joka on elintärkeää päiväaktiiviselle vaihtolämpöiselle eläimelle. Kyy omaa melko pienen reviirin, millä se viettää koko elämänsä. Merkittävin kohta reviirillä on talvehtimispaikka, josta kyy nousee joka kevät ja syksyn tullen saapuu samaan paikkaan talvehtimaan. Alkukevään jälkeen kyykoiraat, sekä nuoret yksilöt tai välivuottaan viettävät naaraat siirtyvät kesäalueilleen saalistamaan, siinä missä kantavat naaraat viettävät hyvin paikallaanpysyttelevää elämää. Kesäalueet ovat usein muutamien satojen metrien päässä talvehtimispaikasta.

Ravinto ja saalistus

Aikuiset tai yli parivuotiaat yksilöt käyttävät ravinnokseen erilaisia jyrsijöitä, lintuja, matelijoita tai sammakkoeläimiä. Poikaset käyttävät ravinnokseen pääasiassa esimerkiksi nuoria sisiliskoja tai sammakkoja. Nuoret yksilöt voivat viettää pitkiäkin aikoja runsaasti ravintoa tarjoavassa ympäristössä, kuten vaikkapa juuri vedestä maalle nousevien sammakkoiden lammikon vieressä, jossa nämä ahmivat itsensä täyteen ravintoa ja kasvattavat elintärkeää massaa talvehtimista varten. Kyy saalistaa yleensä kahdella eri tavalla eli joko vaanimalla tai aktiivisesti etsien. Ensimmäisenä mainitussa tavassa kyy hakeutuu otolliseen paikkaan odottamaan ohikulkevaa saaliseläintä ja voi odottaa samassa paikkaa pitkäänkin. Kun pahaa-aavistamaton saaliseläin kulkee vaanivan kyyn ohitse, kyy iskee nopeasti purren saalista ja ruiskuttaen tähän annoksen myrkkyä, jonka jälkeen se päästää saaliin irti. Tämän jälkeen kyy käyttää erinomaista hajuaistiaan saaliseläimen jättämän hajupolun seuraamiseen tavoittaen lopulta puolustuskyvyttömän saaliinsa ja niellen tämän pää edellä. Aktiivisessa etsinnässä kyy voi maastossa liikkuessaan haistaa saaliseläimen ja lähteä seuraamaan tämän hajupolkua. Jossain vaiheessa kyy saavuttaa saaliseläimen ja iskee jälleen nopeasti ruiskuttaen myrkkyä saaliiseensa ja käyden jälleen odottamaan tämän menehtymistä.

Jotkin terraariossa kasvaneet yksilöt ovat käyttäneet myös erilaista tapaa saalistaa. Näissä tapauksissa kyy on iskenyt saaliseläimeen kiinni sekä ruiskuttanut myrkyn, mutta ei ole päästänyt missään vaiheessa irti vaan saalistaan purren odottanut, että voi aloittaa suoraan saaliin nielemisen. Tämä tapa voi kuitenkin olla luonnossa vaarallinen, sillä saaliseläimet voivat taistella vastaan aiheuttaen kyylle vakavia vammoja. Saaliin syötyään kyyt hakeutuvat lämpimään sulattelemaan saalistaan eivätkä ole tänä aikana kovin aktiivisia, sillä varsinkin ison aterian jälkeen liikkuminen on normaalia haastavampaa.

Lisääntyminen

Talven vaihtuessa kevääseen ja lämpötilojen noustessa tulevat ensimmäiset kyykoiraat talvehtimiskolostoistaan paistattelemaan aurinkoon. Kyykoiraat heräävät hibernaatiosta huhti-toukokuussa ja naaraat yleensä noin pari viikkoa koiraiden jälkeen. Koiraat heräävät naaraita aikaisemmin siksi, että koiraiden tarvitsee päästä nostamaan ruumiinlämpöään aurinkoon, jotta näiden siittiöt ovat hyvälaatuisia ja valmiina kevään paritteluita varten. Naaraiden noustua alkaa ajanjakso, jolloin kummatkin sukupuolet paistattelevat päivää kevätauringossa. Juuri hibernaatiosta heränneet ja lämmittelevät kyyt ovat usean hailakan värisiä ja näyttävät likaisilta, koska ne eivät ole vielä vaihtaneet nahkaansa. Nahanluontinsa jälkeen naaraat levittävät ympäristöönsä feromoneja, jotka viestittävät alueen koiraille näiden olevan valmiita parittelemaan. Tästä alkaa koiraiden kevään merkittävin tapahtuma, jolloin koiraat ottavat toisistaan mittaa päästäkseen parittelemaan naaraan kanssa. Koiraat nousevat toisiaan vasten ja koettavat painien saada painettua toisensa maahan. Alle jäänyt koiras on häviäjä ja poistuu paikalta, kun taas voittanut koiras aloittaa naaraan kosiskelun, joka voi kestää pitkäänkin. Kosiskeleva koiras hakeutuu naaraan lähelle ja rupeaa kyykäärmeille tavanomaiseen tyyliin ”hytkyttämään” itseään naarasta vasten.  Koiras myös koskettelee naarasta kielellään, ja kosiomenojen edetessä kyyt voivat maata pitkiäkin aikoja päällekkäin. Lopulta suostuvainen naaras ja koiras kietovat häntänsä yhteen, jolloin koiras asettaa hemipeniksensä naaraan sisään ja laskee siittiönsä naaraaseen. Parittelun jälkeen kyyt voivat viettää yhdessä vielä muutamia päiviä, jonka jälkeen koiras siirtyy kesäalueilleen vaeltelemaan ja saalistamaan. Naaras sen sijaan keskittyy paistattelemaan päivää, jotta hedelmöittyminen tapahtuu. Naaraan sisällä kasvavat poikaset tarvitsevat runsaasti lämpöä optimaalisen kasvamisen varmistumiseksi. Usein naaraat saattavat lopettaa syömisen kokonaan kantoajaksi ja keskittyvät vain varmistamaan jälkikasvunsa syntymisen.  Kyynaaras synnyttää elävät poikaset elo-syyskuussa, jonka jälkeen naaras aloittaa saalistamisen ja rasvan kerryttämisen hibernaatiota varten. Kyynaaraat synnyttävät Suomen oloissa noin joka toinen kesä, ja välivuosina ne keskittyvät saalistamaan kesäalueillaan, kuten koiraat. Pohjoisempaan mentäessä lisääntymistahti voi olla harvempaakin, kuin joka toinen vuosi.  Syksyn saavuttua kyyt alkavat pikkuhiljaa valmistautua hibernaatioon, jolloin kyyn elintoiminnot hidastuvat merkittävästi ja ruumiinlämpö laskee lähelle nollaa pysyen kuitenkin muutamissa lämpöasteissa, sillä mikäli ruumiinlämpö laskee pidemmäksi ajaksi alle nollan asteen, kyy kuolee. Edellytys talvesta selviytymiselle on se, että kyyn on päästävä routarajan alapuolelle viettämään hibernaatiota.

Kyyn poikuekoko on keskimäärin 5–15 poikasta riippuen esimerkiksi naaraan koosta. Syntyessään kyyn poikaset ovat keskimäärin 15–18 cm pitkiä eivätkä juuri lyijykynää paksumpia. Kyyn poikasille ensimmäinen syksy on aina kova koettelemus, koska niiden pitää pyrkiä saalistamaan ravintoa talvehtimista varten. Nuoret poikaset saattavat selvitä hibernaatiosta ruskuaispussin turvin, mutta monet yksilöt menehtyvät ensimmäisen talvensa aikana. Poikaset eivät välttämättä kasva ensimmäisenä syksynään juuri yhtään pituutta, vaan vasta seuraavana keväänä alkaa poikasten varsinainen kasvukausi, kun ne pääsevät saalistamaan aktiivisesti. Kovin kasvuvauhti kyyllä on ensimmäisinä parina elinvuotenaan, jonka jälkeen pituuskasvu alkaa hidastua, mutta kyy kasvaa pituutta muiden käärmeiden tapaan koko elämänsä ajan. Kyy saavuttaa sukukypsyyden noin 3–4 vuoden ikäisenä ja elää keskimäärin 15–20-vuotiaaksi, mutta saattaa elää pidempäänkin.

Myrkyllisyys ja purema

Kyy on hyvin arka ja häiriötä välttelevä eläin sekä pyrkii välttämään puremista puolustuksenaan viimeiseen saakka. Ensisijaisesti kyy pyrkii pakenemaan häiriötä, mutta uhattaessa se puhisee hyvin voimakkaasti pyrkien kuitenkin perääntymään tilanteesta. Mikäli kyy ei pääse poistumaan tilanteesta, se saattaa purra ahdistelijaansa. Joissain tapauksissa kyy puree ns. kuivan pureman, eli kyy ei käytä puremassaan myrkkyä, mutta jos tämäkään ei auta karkottamaan ahdistelijaa, kyy käyttää myrkkyään. Kyyt osaavat säännöstellä myrkkyään muiden Viperidae-heimon lajien tapaan suhteessa saaliin tai uhkaajan kokoon sekä muihin seikkoihin nojaten.

Toisin kuin yleisesti uskotaan, myös kyyn poikaset ovat täysin kykeneväisiä myrkkynsä säännöstelyyn eri purematilanteissa(tutkimus viperidien biologiasta).

Kyyn myrkky on hemotoksiinia eli verimyrkkyä. Myrkky tuhoaa esimerkiksi punasoluja, vaurioittaa suonten seinämiä, aiheuttaa kudosvauriota, estää veren hyytymistä ja tämä kaikki yhdessä aiheuttaa uhrilleen esimerkikiksi sisäistä verenvuotoa. Kyyn myrkyn komponentit saattavat vaihdella merkittävästikin eri lokaliteettien välillä johtuen esimerkiksi erilaiseen saaliiseen erikoistumisesta yms.

Ihmisellä pureman alueella esiintyy turvotusta, kipua, ihonalaista verenvuotoa, punoitusta yms.  Varsinaisen myrkyn lisäksi riskinä on anafylaktinen reaktio, mikäli pureman saanut henkilö on yliherkkä kyyn myrkylle(tietoa myrkystä).

Perusterveelle aikuiselle ihmiselle kyyn purema ei ole hengenvaarallinen, mutta sairaalakäynti on ehdotottoman suositeltavaa. Sen sijaan lapsille ja vanhuksille purema voi olla vaarallisempi(ensiapu kyyn puremaan). Suomessa viimeisin kuolemaan johtanut kyyn purema oli vuonna 1998.

Kirjoittaja Ville-Veikko Kivisaari